Avaruusuni

Pari päivää ennen koulun alkua Esa ja Janne ehdottavat Laurille, että uidaan lahden yli vanhalle uimalaitokselle. Pojat tietävät, että keskellä lahtea on luoto jolla voi levätä.
Syvä vesi on aina herättänyt Laurissa mielikuvan jostain suunnattoman suuresta, joka liikkuu syvyydessä ja nousee sieltä kohti. Tuona päivänä se pelko kuitenkin unohtuu, ehkä siksi mitä yöllä oli tapahtunut. Polkupyörät pojat jättivät kumolleen syksyn jo autioittamalle uimarannalle.

Heti veteen mennessään Lauri tuntee veden syvältä huokuvan kylmyyden jäsenissään. Tajuaa kuinka vedenpinnan, taivaan ja auringon lisäksi on toinenkin puoli, pinnanalainen kylmä ja tuntematon.

Aluksi kaikki uivat voimia säästämättä ja puhuvat lakkaamatta, pysähtyvät seisomaan jokaiselle vastaan tulevalle karilla. Lauriltakin alku sujuu hyvin, sitten käy selväksi, hän ei ole yhtä hyvä uimaan kuin toiset.

Laineet alkavat pyrkiä Laurin suuhun ja sieraimiin, hän alkaa jäädä jälkeen. Lauri hätääntyy, alkaa vetää käsillä voimakkaammin ja nousee pystynpään. Tuntee jalkojensa alla jotain pehmeää, mutta samalla niin tukevaa että siitä pystyy ponnistamaan vauhtia.

Lauri laskee toisen jalkansa alas ja senkin alla on pehmeää ja samalla tukevaa. Hän alkaa edetä vedessä jaloilla juosten ja käsillä vetäen. Hän koettaa välillä katsoa minkä päällä hän juoksee, mutta ei pysty kunnolla hahmottamaan sitä vauhdissa.

Lauri saa toiset kiinni ja hetken hän ui täysiä, nousee edelle, haluaa näyttää että hän kyllä jaksaa. Yhdessä uiminen on helpompaa kuin yksin, vaikka samalla tavalla sitä itse silloinkin ui. Alapuolelle vilkaistessa ei näy mitään erilaista, ehkä pohjan lähellä on muuta pohjaa tummempi alue.

Lauri oli illalla kuunnellut naapurin roskiksesta löytynyttä putkiradiota, jonka isä oli korjannut. Radion takaosan saa irti ja on kiehtovaa katsella sen sisällä olevia lamppuja, transistoreita ja mitä lie vastuksia. Radio näyttää sisältä ihan jonkun scifi-jutun säteilyn takia pienentyneeltä ja siksi laatikkoon laitetulta suurkaupungilta. On helppo kuvitella radiopuhujien asuvan transistorikaupungissa, sieltähän heidän äänensä kuuluvat. Hän kyllä tietää, että oikeasti radioäänet tulevat avaruuden kautta, vaikka ne puhutaan radioasemalla.

Tärkeintä radio-ohjelmissa eivät hänelle ole ohjelmat itse, vaan radiopuhujien miellyttävät äänet. Niitä kuunnellessa ymmärtää, että on olemassa toinenkin maailma kuin se, missä hän, isä ja äiti elävät. Se maailma on ihan tämän maailman vieressä, rinnalla, niitä ei joka hetki pysty edes erottamaan toisistaan. Radio-ohjelmat aina rauhoittavat häntä. Ohjelmien äänistä ymmärtää, että tuossa toisessa maailmassa ihmiset ovat iloisia ja onnellisia. Lauri ymmärtää uidessaan, että vaikka kotona ei iloa ja onnea ole, niin niitä on maailmassa kyllä yllin kyllin.

Yöllä Lauri heräsi kun isä ja äiti tulivat kapakasta ja huomasi heti, että niillä oli taas ikävää. Molemmat huusivat sitä mitä hän ei halunnut kuulla ja hän oli varma, että nyt se monesti puhuttu tapahtuu.

Uidessa Laurista alkaa tuntua, että luodon täytyy jo olla lähempänä. Uidessa silmät ovat jo tottuneet etsimään tuota tummempaa kohtaa järvestä ja sitä tietää, että välillä aurinko ja veden liike vain estävät sitä näkymästä. Se on sama asia kuin se, että isä ja äiti eivät näe iloa ja onnea, vaikka se olisi ihan siinä vieressä.
Esa ja Janne ovat taas hänen edellään, eikä luotoa näy. Laurista tuntuu, että ei jaksa ja hän aikoo huutaa toisia odottamaan. Sitten hän näkee taas luodon. Täytyy vain jatkaa veden kauhomista, siltä hänestä tuntuu että uiminen on muuttunut veden kauhomiseksi. Edellä uivat pojat nousevat äkkiä vedenpinnan melkein näkymättömistä tummista pisteistä pitkiksi ja ohuiksi viivoiksi. Hän on helpottunut, kohta pääsee luodolle lepäämään.

Vanhempien riita yöllä jatkui kauan. Lauri kuunteli joka sanan ja koetti käsittää, mistä oli kyse kun niin riideltiin. Siitä ymmärsi kuitenkin vain kuinka molemmilla oli paha olla.

Hän oli riidoissa aina kummankin puolella. Hän makasi pimeässä ja vastaili hiljaa sovittelevasti, vuorotellen isän tai äidin puolesta kuin olisi päässyt jotenkin pujahtamaan aina aikuisen tilalle. Hän odotti vanhempien sanoista taipumista sovintoon, mutta kun riita vain jatkui ja jatkui, niin lopulta hän aina väkisinkin itki.

Lauri nousee auringon kuivattaman veden juovittamalle luodolle. Luoto muistuttaa hänestä ensin valtavan kilpikonnan selkäpanssaria ja se pelottaa hetken. Jalat tuntuvat huterilta, ihan kuin ei osaisi enää kävellä ja käsiä heikottaa. Hän nauraa kuitenkin kohta ääneen toisten kanssa kun he lepäävät lämpimällä kalliolla.
Tehtaanpiippu näyttää luodolta katsottuna olevan paljon lähempänä kuin rannasta nähtynä. Piippu näyttää kuin kumartuneen heidän puoleensa heidän uintiurakkaansa arvostaen. Lauri ei ajattele loppumatkaa. Se syvä, josta voimien vähetessä tuli jo melkein toisille huutamaan pakottava pelko, ei nyt päässyt käsiksi.
Yöllä kotona sängyssä Lauri oli puristanut silmänsä kiinni pimeässä niin, että itkun ja rypistyksen takia ripsi kääntyi luomen alle. Vaikka ripsi oikesi, se ärrytti silmää vielä kauan sen jälkeen kun isä ja äiti olivat hiljentyneet.

Uni ei tullut. Tuli se, mikä ei ollut uni kun ei kerta nukkunut. Se oli avaruusuni, tuli avaruudesta kuten radiolähetykset ja sen näki siksi vaikka ei nukkunut. Missä oli sen lähettävä asema, sitä hän ei tiennyt.

Kalliolla maatessa Lauri ajattelee sanoa Esalle ja Jannelle, että ne voisivat mennä jos haluaisivat. Hän sanoisi, että tulee myöhemmin kun on levännyt kunnolla. Hän ajattelee, että ei enää ikinä mene kotiin. Pojat voisivat kertoa vanhemmille, että hän jäi ja ei sitten varmaan jaksanutkaan uida rantaan. Vanhemmat luulisivat, että hän on kuollut.

Lauri ajattelee kuinka vanhemmat surisivat ja katuisivat. Ne katuisivat esimerkiksi sitä, että eivät olleet ottaneet häntä mukaan Espanjanlomalle. Hänen oli täytynyt jäädä kotiin ja naapurin lukiolainen Lea, oli käynyt koulun jälkeen laittamassa hänelle ruokaa. Hän olisi niin halunnut mukaan lomalle, mutta äiti oli ollut ehdoton.
Isä oli matkan jälkeen sanonut:
— Ei siellä olisi sinulle ollut mitään.
Hän oli silloin ajatellut, että olisi sillä ollut, te olisitte, isä ja äiti, olleet siellä hänen kanssaan. Vanhemmat surisivat kovasti hukkunutta Lauria, mutta silloin olisi jo myöhäistä.

Esa ja Janne ovat levänneet tarpeeksi ja haluavat jo jatkaa matkaa. Lauri sanoo, että lepää vielä vähän ja tulee perässä. Pojat eivät sano, että odottavat Lauria. Ne vain menevät veteen toisilleen jutellen ja alkavat uida taakseen katsomatta.
Lauria alkaa itkettää, salatakseen sen hän lähtee kahlaamaan veteen vasta kun poikien päät ovat jo kauempana.

Kallio on veden alta limainen ja liukas, niin että täytyy melkein heti sukeltaa. Pään mennessä kokonaan pinnan alle, järven syvyys ja valtavuus ovat paljon enemmän. Korvissa kuuluu silloin sama suhina kuin siinä avaruusunessa.

Avaruusunessa Lauri oli leijaillut korkealla maapallon yllä ja nähnyt kaiken sieltä kuin astronautit. Alhaalla näkyivät vihreät meret ja ruskeat manteret. Se mitä hän maapallolta unessa etsi, mutta ei löytänyt, oli hän itse. Hän tajusi, että häntä ei enää joskus olisi olemassa, ei olisi sitten, eikä sittenkään, eikä enää koskaan. Mitä sitten olisi? Avaruusuni pakotti hänet itkemään uudestaan. Se oli lohdutonta itkua, mutta samalla jotenkin omaa ja siksi, salaperäisesti lohduttavaa.

Esan ja Jannen päät näkyivät pieninä jo kaukana. Pojat uivat tosissaan, eivät välittäneet hänestä. Lauri päättää, että ui loppuun saakka itse, ei huuda apua vaikka vajoaisi. Samalla tavalla hän oli ajatellut isästä ja äidistä, että vaikka kuinka olisi vaikeaa, niin jaksamalla ei tulisi eroa. Niin ne olivat vuodesta toiseen tehneetkin.

Lauri on väsynyt, mutta ranta on lähempänä ja hän tietää että jaksaa. Matka luodolta vanhalle uimalaitokselle on lyhyempi. Loppumatkasta hän saavuttaa pojat, jotka ovat nyt väsyneitä ja näyttävät pelkäävän vaikka ranta on jo ihan lähellä. Sen takia ja siksi, että saa heidät kiinni Laurin jo päättämää kaveruuden katkaisemista ei tarvis tehdä.

Pitkä kävelymatka koko lahden ympäri ei harmita Lauria yhtään. Mielessä uintireissu alkaa jo olla voitto, muistoksi muuttuva sankariteko. Kävellessä hänelle tulee mieleen, että voisi isä ja äiti erotakin jos se olisi niille parempi. Hän surisi sitä, mutta vanhemmat olisivat iloisia ja onnellisia ja ajatus tekee hänet surusta huolimatta iloiseksi.
Kotimatkalla yksi vanha nainen jää ihmettelemään heidän menoaan polkupyörillä tien laidasta laitaan. Siitä he tajuavat pysähtyä linja-autopysäkille ja pukea vaatteet päälle ennen kotiin menoa.