Juoppo ja kerjäläinen

Mathias tunsi ilmanpaineen vartalossaan. Se tuli syvältä metrotunnelista kertoen junan tulosta hetki ennen äänen kuulumista. Mitä lähemmäksi vaunut tulivat, sitä vahvemmin puisen vuoristoradan haju kasvoi. Oli aika avata silmät sekä nousta penkiltä. Reppu olalle ja rauhallisin keskittynein askelin kohti junavaunua, ovesta sisään ja istahdus ensimmäiselle eteen tulevalle paikalle. Syvä huokaus, silmät ummessa hapuilua reppua kohden. Vetoketju auki hitaalla otteella. Käsi hapuili hetken palkinnon löytymistä Liikkeet osoittivat ettei toimi ollut ensimmäinen laatuaan.

Mathias oli ryypännyt pidennetyn viikonlopun. Hiljalleen mitta oli tullut pisteeseen, jossa lopettamista olisi pohdittava. Ei yhteen mieheen voisi mahtua enempää. Piakkoin olisi töihinkin lomalta palattava. Hitaasti hän nosti puolen litran Berliner Pilssin huulilleen ottaen kunnon siemauksen ja perään suupielten pyyhkäisy vihreään kauhtuneeseen fleece-takkiin. Pullo pysyi vielä yhdellä kädellä kontrollissa joten ongelmaa ei ollut, ei toistaiseksi.

Juna lähti liikkeelle. Vaunussa ei ollut kuin yksi mies ja kaksi tyttöä lähes vastapäätä hieman hänestä oikealle. Siinä he istuivat keltaisilla penkeillä jossa oli jotain kuvioita joita Mathias ei kyennyt edes siristelemällä erottamaan. Kauempana istui jokin pieni ryhmä. Ryhmän pikkupojan huivista päätellen he olivat Karslruhe SC:n kannattajia. Eilen taisi olla Herthan ottelu? Vauhti kiihtyi ja auki olevasta ikkunasta kantautui ratakiskojen äänet. Mathias istui takki avonaisena, selkä takaa paljaana penkkiä vasten. Pieni etunoja oli paras asento silmien lepuuttamiseen. Siinä kykeni lepäämään ilman, että tarkkaavaisuus olisi kadonnut. Hitaan varmasti pullonsuu etsi huulia ja pientä hörppyä samalla, kun juna hidasti seuraavaa asemaa varten. Oli sunnuntai ja keskipäivään oli vielä tovi aikaa.

Asemalla ketään ei poistunut vaunusta, mutta sisään tuli nuoripari joka istahti kauemmas hänestä. Tiedä vaikka olisivat vilkaisseet hänen suuntaan ja siirtyneet kauemmaksi. Mies ja tytöt tutkivat karttaa puhuen vieraalla kielellä. Selvästi turisteja. Juuri ovien sulkeutuessa kuului ulkopuolelta kopsahdus ja perässä laahaava ääni. Tuo ääni toistui tasaiseen tahtiin… Ketään ei kuitenkaan näkynyt Mathiaksen katsoessa ovea kohden. Hän ajatteli humalan tehneen kepposensa ja sulki silmänsä upottautuen omiin ajatuksiinsa. Puoliunen seasta hän kuuli ulkomaalaisen miehen sanovan jotain minkä seurauksena samainen kopautus ja laahaava ääni toistui jälleen.

”Olisko mahdollista auttaa köyhää, kiitos?” Kuului hento ääni.
”Olisko mahdollista auttaa köyhää, kiitos?” Ääni toisti nyt hieman kovempaa.
Mathias avasi silmänsä ja edessä oli kerjäläinen polvillaan keppo ojossa.
”Mene pois, hän sai soperrettua.”
” Voisitko auttaa köyhää?” Kysyi kerjäläinen suhteellisen kohteliaasti.
”Ei mulla ole rahaa”, vastasi Mathias.
-”Miten voit juoda kaljaa, jos sinulla ei ole rahaa?” Kysyi kerjäläinen tutkien Mathiaksen juopunutta olemusta sekä lattialla säärtä vasten olevaa reppua.
”Ei mulla ole rahaa, mene pois”, Mathias sopersi ärtyneellä äänellä.
”Mitä sinulla on kassissa?” Kysyi kerjäläinen kurkottaen sitä kohti.
”Ei mitään sulle”, ja samalla Mathias otti tukevamman otteen kassistaan.
Hän ei suoranaisesti pelännyt kerjäläistä, ei myöskään jättänyt mitään sattuman varaan. Kerran aikaisemmin hänen laukkunsa oli viety. Silloinkin hän oli ollut samanlaisessa kunnossa. Sillä erotuksella, että nyt kassissa oli vielä kolme pulloa Berlineriä.
”Mitä sinulla on laukussa?” Kysyi kerjäläinen osoittaen aikaisempaa julkeampaa kiinnostusta kassin sisältöä kohtaan.
”Ei mitään sulle”, tokaisi Mathias ottaen viimeisen hörpyn oluestaan.
”Varmasti siellä jotain on, ethän muuten kassia mukana kantaisi” kerjäläinen tokaisi kurkottaen kaulaansa kohti kassia nähdäkseen paremmin.

Kerjäläisestä välittämättä Mathias laski hitaasti olutpullon kohti kassia samalla avaten sitä. Yksi meni sisään toisen tullessa ulos. Siinä samalla, uuden pullon ollessa vasemmassa kädessä, oikea käsi etsi jotain millä avata se. Käsi hakeutui hitaasti taskuun tullen ulos sytkärin kanssa. Pieni ranteen liike ja uusi ilo oli valmis nautittavaksi. Hörppy ja kiukkuinen tokaisu kerjäläiselle joka ei jättänyt häntä rauhaan.
”Etsi joku muu kiusattavaksi, perkele”.
”Etkö voisi oikeasti auttaa minua vaikka antamalla tyhjät pullot?”, Kysyi kerjäläinen heittäytyen hieman hölmönpuoleiseksi tätä kysyessään.
”Mene helvettiin siitä”, jyrähti Mathias ja sulki jälleen kerran silmänsä. Komento vaati voimia ja pieni lepuutus olisi paikallaan.
”Anna nyt jotain ja jätän sinut rauhaan”, sanoi kerjäläinen kurkottaen laukun sisälle.
”Mene ja pysy poissa”, sopersi Mathias kyllästyneenä.

Lopulta kerjäläinen vaihtoi paikkaa vetämällä jalkojaan perässä tasaisin vedoin. Mathias raotti silmiään nähdäkseen jäävänsä rauhaan. Katsoessaan kerjäläisen menoa, hän huomasi likaiset kengät. Niillä oli selvästi kävelty. Muutaman vedon jälkeen kerjäläinen pysähtyi ja katsoi taaksensa aivan kuin mitatakseen juopon kunnon. Tuo ilme kuvasti pohdintaa olisiko järkeä lähteä varastamaan laukkua jossa ei lopulta ollut mitään kovinkaan arvokasta, vai olisiko parempi jatkaa kerjäämistä. Asiaa pohtiessaan hän otti uuden laahaisevan vedon kohti toisella puolella olevia ihmisiä. Pakottavan tarpeen täyttäessä mielen hän pysähtyi ja vilkaisi vielä kerran juopon perään. Jollakin tasolla hän tunsi sääliä tuota miestä kohtaan.

Juna pysähtyi seuraavalle asemalle. Nyt oltaisiin kaupungin keskustassa ja toisenlaisilla apajilla. Ehkä joltain turistilta voisi muutama lantti irrota, ajatteli Kerjäläinen itsekseen laahustaen ovia kohti. Samalla hän huomasi nuokkuvan juopon istuvan yhä paikallaan ja päättikin laahustaa hänen luoksensa. Tuo samainen asema oli Mathiaksen määränpää. Juopon hetkellisestä mielijohteesta hän oli päättänyt lähteä sunnuntaiaamuna museoita katsomaan. Sisälle ei välttämättä olisi asiaa. Onneksi ulkopuolella olisi mukava puisto jossa nauttia aurinkoisesta päivä.Kumpikaan ei toteutunut koska hän nuokkui onnensa sekä aseman ohi.

Tökkäisy polveen herätti Mathiaksen koomaa lähentelevästä onnellisesta olotilasta. Hän oli ollut jossakin valveen ja unen välisessä maailmassa jossa kaikki tuntui hyvin lämpimältä ja mukavalta.
”Voisinko mitenkään auttaa sinua?” Kuului ääni jostakin kaukaisuudesta.
”Herää jo” ääni jatkoi. Kerjäläinen tökkäsi juoppoa polveen. Hän katsoi edessään istuvaa ihmistä suurilla ruskeilla uteliailla silmillään. Vetäisi hiuskiehkuran pipon alle nähdäkseen paremmin. Hetken hän malttoi odottaa ennen kuin tökkäisi toisen kerran. Tuolla kerralla hän näki silmien avautuvan hieman. Nyt jos milloin olisi tärkeä saada humalaisen huomio itseensä.
”Tervehdys, minä se vain olen taas” hän sanoi iloisemmalla äänellä.
”Miksi olet tuossa kunnossa?” Jatkaen.
”Ei mulla ole ongelmia”, vastasi juoppo raottaen silmiään kuin puhuakseen jollekin muulle.
”Ei mulla ole hätää”, hän toisti.
Kerjäläinen joutui toistuvasti ongelmiin uteliaisuutensa johdosta. Tuo ihminen kohtaloineen kiinnosti häntä pakkomielteen omaisesti. Hän ei vain voinut jättää miestä rauhaan.
”Mikä sinun nimesi on? Minun nimeni on Adiol” Kerjäläinen sanoi toivoen syventävänsä keskustelua.
”Mathias, mun nimi on Mathias”, sopersi humalainen. ”Jätä mut rauhaan”, jatkaen.
”Hauska tutustua Mathias”, vastasi Adiol säihkettä valtavissa silmissä leveän hymyn kera.
”Miksi olet juonut itsesi tuohon kuntoon? Hän jatkoi saamatta heti vastausta.
Siinä hän polvillaan katsoi humalaista kaikessa rauhassa. Kokemuksesta hän tiesi tuollaisessa tilassa olevilla vastausten kestävän. Aivot olivat sen verran solmussa alkoholista ettei nopeita vastauksia voinut tulla.
”Mitä se sulle kuuluu”, tuli vastaus lopulta.
”Toivoisin voivani auttaa sinua jotenkin” Hän vastasi rauhallisella äänellä.
”Et voi tuoda vaimoa ja lapsia takaisin vai voitko?”
”En tietenkään, mutta voin auttaa muulla tavoin”
”Miten muka? Mitä ominaisuuksia tuollaisella kurjimuksella on, mistä olisi mulle apua?” Mathias sopertaa ottaen hörpyn oluesta.
Hän haluaisi vain sulkea silmänsä ja olla. Tuo kerjäläisen perhana ei antanut hänelle minkäänlaista rauhaa. Toisaalta sinnikkyys oli arvostettavaa. Eihän tuollaisella rääpäleellä tarvitsisi olla häntä kohtaan minkäänlaisia sympatian tunteita.
”Tiedän paikan jossa sinua voidaan kuunnella ja mahdollisesti myös auttaa.” Sanoin Adiol tutkien samalla ympäristöä.

Hiljalleen Adiol huomasi humalaisen suojamuurien kaatuvan. Selvästi olkapäät laskeutuivat ja olemus oli rennompi hänen seurassaan. Adiolin vaistot taas kirkastuivat ja alkoivat toimimaan. Jos ne olisivat olleet moottori, sen kehräävä ääni olisi kuuluntut. Katse alkoi kiertämään vaunua ja kartoittamaan muiden matkustajien sijaintia. Tarkastusvaiheen tehtyään hän vilkaisi karttaan paikantaakseen sijaintinsa. Mikäli kaikki menisi suunnitelmien mukaan, voisi hän tehdä siirtonsa Frankfurther Platzin kohdalla ja syöksyä nopeasti ulos. Hänellä olisi kaksi asemaa aikaa toimia, se riittäisi aivan loistavasti.

Adiol oli oikeassa vaistoistaan. Selvästi Mathias alkoi rentoutua vieraan seurassa. Johtuiko se humalasta vai aidosta luottamuksesta on vaikea sanoa. Joka tapauksessa hänen ote kassista ei ollut yhtä tiukka kuin aikasemmin. Hänen ajatuksissa varkaus olisi jo tapahtunut, jos se olisi tapahtuakseen. Sitä paitsi tuo kerjäläinen vaikutti oikeasti todella auttavaiselta, ehkä sillä olisi ratkaisu hänen tilanteeseen. Oli selvää, että hän tarvitsi apua. Juna hidasti saapuessaan seuraavalle asemalle.

Juna oli pysähdyksissä hieman normaalia pidempään. Adiol katsoi Mathiasta sekä laukkua. Hänen katseensa kävi rauhallisesti läpi junavaunun, mittasi etäisyydet matkustajiin ja oveen. Hän tiesi hetken olevan käsillä. Hitaan huomaamattomasti hän siirsi jalkojaan lähemmäksi itseään ja nosti oikean polven ponnistusasentoon. Hän oli valmis juoksemaan, juoksemaan kovaa ja kohti ihmispaljoutta, joka ulkopuolella odotti omaa metrovaunuaan kohti sunnuntaimarkkinoita tai muuta aktiviteettia. Tuohon joukkoon olisi helppo sulautua pienillä ulkonäöllisillä muutoksilla. Käsi hivuttautui kohti laukun kantokahvaa, se liikkui hyvin huomaamattomasti kohti tavoitettaan. Siinä oli jotain samaa kuin kotikissan saalistaessa hiirtä. Maltti oli kokemuksen myötä kasvanut. Hetki oli lähellä. Juna jatkaisi matkaa pian. Käsi oli jo lähes kahvassa kiinni, kun ääni pysäytti toiminnan.
”Ethän tee sitä, ei mulla ole enää muutakaan?” Sopertava säälittävä ääni sanoi hänen yläpuoleltaan. Siitä kuuli toivosta luopuminen.
Tuon pieni hetki oli riittävä jotta vaunun ovet menivät kiinni ja he istuivat siinä vastatusten Adiol lattialla jalat jälleen valmiina raahautumaan, Mathiaksen nuokkuessa penkillä puoliksi sammuneena. Juna liikahti kohti seuraavaa asemaa.

Adiol poistui hiljaa ihmetellen mitä oli tapahtunut. Tie onneen tai ainakin pieneen saaliiseen oli avattuna hänelle, hän vain ei pystynyt tarttumaan siihen. Siinä kulkiessaan hänelle tuli ajatus varkaan päivien loppumisesta. Ei enää niitä hommia vaikka kerjätä saattoikin. Hänellä ei ollut riittävää luonnetta olla paha.